Pentutestaus

Koirien käyttätymistä tutkinut Dr. M. J. Fox on sanonut: 
"Geneettiset tekijät siirtyvät perimän kautta. Ominaisuudet itsessään ovat sekä geneettisen että ympäristön yhteisvaikutuksen tulos. Oppiminen ja aikaiset kokemukset voivat suuressa määrin vaikuttaa näihin ominaisuuksiin."

Kasvattajan luona saadut kokemukset luovat pohjaa pennun psyykkiselle kehitykselle. Myöhemmin nuoruus- ja aikuisiällä opitut ja eletyt asiat muokkaavat pennun luonnetta ja käytöstä erittäin paljon. On kuitenkin olemassa käsite "perusluonne", joka voidaan katsoa perittyjen ominaisuuksien summaksi. 
Niin luonne- kuin pentutestienkin avulla pyritään selvittämään tätä perusluonnetta, jotta helpommin pystyttäisiin valikoimaan jalostukseen parhaiten soveltuvat koirat.

Viranomaiskäytössä pentutestaukset ovat olleet jo vuosikymmenien ajan käytössä etsittäessä mahdollisimman hyvää koiramateriaalia koulutettavaksi vaativiin tehtäviin. Kuinka tavallinen kasvattaja, pennunostaja tai harrastaja hyötyy pentueen testaamisesta? Kasvattaja saa puolueetonta tietoa kasvattiensa luonteenpiirteistä ja apua sopivan yksilön valinnassa oikeaan perheeseen. Pidemmällä aikavälillä kasvattaja saa myös pentutestien tuloksista viitteitä eri luonteenpiirteiden periytyvyydestä ja sitä kautta apua kasvatustyöhön. Pennunostaja saa puolueettoman mielipiteen pennun luonteesta ja sisäänrakennetuista ominaisuuksista sekä ohjeet, mitä juuri tämän pennun kanssa olisi hyvä huomioida niin arkielämässä kuin koulutuksessakin. Testauksen ensisijainen tarkoitus on löytää oikea pentu oikealle henkilölle ja sopivaan käyttötarkoitukseen. Testi on kuitenkin myös kasvattajan apuväline yhdessä luonnetestin, koe- ja näyttelytulosten sekä terveystutkimusten kanssa.

Käytämme kahden testin yhdistelmää: ruotsalaista Malmskogenin testiä (painotus pennun oma-aloitteisella toiminnalla) sekä amerikkalaista Volhardin testiä (painotus pennun sosiaalisella käyttäytymisellä). Malmskogenin testi on kehitetty alunperin helpottamaan valintaa sopivimman yksilön löytämiseksi pelastus- ja palveluskoiratehtäviin. Koska hyvän pelastuskoiran ominaisuudet vastaavat hyvän harraste- tai esimerkiksi metsästyskoiran ominaisuuksia, antaa Malmskogenin testi paljon hyödyllistä tietoa myös ei-palveluskoirarotuisen harrastajalle. Volhardin testi mittaa pennun kykyä ja halua sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihmisen kanssa. Volhardin testin tavoitteena on arvioida pennun ominaisuuksia seura- ja harrastekoirana. 

Näiden kahden testin lisäksi teemme osia Sue Sternbergin testistä, jossa voidaan mitata esimerkiksi koiran sosiaalisuutta ja ruoan/ tavaroiden omimistaipumusta.

Kaikenrotuisia pentuja voidaan testata. Pentuetta testattaessa otetaan pisteytyksessä huomioon rotu ja alkuperäinen käyttötarkoitus. Koko pentue testataan yhtä aikaa n. seitsemän viikon ikäisenä.

Testauksen hinta: 12 € / pentu / sis. alv. Jos testaus muualla kuin toimitiloissamme, hintaan lisätään matkakulut.

 

copyright © Koirakurssit.com 2008